Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Perhepäivähoidon arkea ja päivänpaistetta. Kirjoittajana omassa kodissaan työskentelevä kunnallinen perhepäivähoitaja.

En mainitse hoidossa olevia lapsia tai perheitä nimeltä, ja muutoinkin vältän juttuja, joista lapset tai perheet ovat tunnistettavissa.

Toivon myös, että jos satut tunnistamaan minut, et sitä julkisesti tällä ilmaise, esim. kommenteissasi tai vieraskirjassani.

Nyt voit halutessasi lähettää minulle myös sähköpostia: ipanailoa(a)gmail.com

Kiitos

Värityskuvia
Lorupuoti

Saksimisia

Toisinaan lapsia on vaikea innostaa saksien käyttöön Lasten voi olla vaikea hahmottaa askarrellessa miksi niitä palasia leikataan ja mitä niistä tulee. Hyvänä apuna lapsien mielenkiinnon herättämisessä on juurikin se mieleinen tekeminen ja lopputulos. Hyväksi keinoksi olen havainnut sakset + paperi ja liima - yhdistelmän, tässä Mark ja Katy Hillin Cutting skills - kirjanen on toiminut mukavan tekemisen innoittajana. Kirjasessa on erilaisia leikkaustehtäviä ohjeineen ihan helpoista tekniikoista monimutkaisiin tehtäviin. Kirjasen tehtävät on painettu selkeästi jokainen omalle sivulleen, jotka on helppo kopioida käyttöön.

Saippuakuplat

Saippuakuplat ovat varmaan kaikista lapsista hauskoja. Saippuakuplanestettä kuluu kesän aikana paljon, kun osa kaatuu maahan puhaltelun lomassa. Saippuakuplanestettä voi tehdä itse, perinteisesti tiskiaineesta ja vedestä, jos haluaa kuplista kestävämpiä kannattaa nesteeseen lisätä sokeria. Tällaisen ohjeen olen joskus kopioinut itselleni netistä, en vaan enää muista mistä:

Itse tehdyt saippuakuplat

  • 1dl astianpesuainetta
  • 1½ -2dl vettä
  • ½ tl tomusokeria, tavallinenkin käy, mutta tomusokeri liukeaa helpommin

Sekoita aineet hyvin, mutta varo ettei neste vaahtoudu. Vettä kannattaa lisätä varovasti ja testata nestettä aina välillä.

 

 

21. luukku: Jouluiset lorukortit

 

Joulua odottaessa voi lukea vaikkapa jouluisia runoja. Erityisen hauskaa se on jos lorut laitetaan jouluiseen lorupussiin. 

Lorupussia voi käyttää myös joulukalenterina, josta löytyy 24 lorukorttia jouluisilla loruilla. Jokainen lapsi saa vuorollaan nostaa pussista lorukortin, joka luetaan ääneen ja ripustetaan esimerkiksi seinällä olevalle pyykkinarulle. Näin korttijono seinällä pitenee sitä mukaa mitä lähemmäs joulua tullaan.

 

Tästä vinkistä kiitos lähtee Arkea lasten kanssa-blogin Memmulle

17. luukku: Keksit purkissa

 

Tämän ihastuttavan keksiainespurkin voi antaa vaikkapa lahjaksi. Purkiin siis laitetaan tarvittavat kuivat aineet kerroksittain ja annetaan lahjaksi esimerkiksi kauniilla nauhalla koristettuna. Lahjan saaja puolestaan lisää purkin mukana saamiensa ohjeiden mukaisesti loput aineet ja paistaa leivonnaiset. Tässä vinkin lähettäjän keksiohje, mutta aivan yhtä hyvin purkkiin voi pakata vaikka piimäkakun tai suklaamuffinien ainekset. Ainesten mittaaminen purkkiin onnistuu lapsiltakin hienosti aikuisen pienellä avustuksella, kuten myös purkin aineksista tehtävien leivosten teko, jos ainekset ovat sekoita ja vuokaan/pellille-tyyppiseen leivonnaiseen.

 

KARPALO-VALKOSUKLAA-KAURAKEKSIT

 

2½ dl kaurahiutaleita

2 dl vehnäjauhoja

½ tl ruokasoodaa

1 tl vaniljasokeria

½ tl suolaa

¾ dl fariinisokeria

¾ dl sokeria

1½ dl kuivattuja karpaloita

100 g valkosuklaata rouhittuna

  

Mittaa yllä olevat ainekset mainitussa järjestyksessä noin litran lasipurkkiin. Liitä mukaan etiketti, jossa kerrottuna ainesosat sekä seuraavat ohjeet keksien valmistukseen.

  

Kaada purkin sisältö kulhoon ja sekoita ainekset keskenään. Lisää joukkoon 125 g sulatettua margariinia tai voita ja yksi kananmuna. Sekoita taikina tasaiseksi ja nostele siitä lusikalla nokareita leivinpaperin päälle. Paista 175 asteisessa uunissa 8-10 minuuttia.

Tämän vinkin lähetti iloksemme Arkea lasten kanssa-blogin Memmu.

Värityskuvat

Värityskuvat ovat erityisesti tyttöjen mieleen, mutta pojatkin innostuvat värittelystä, etenkin jos aiheet ovat sopivia: autoja, mönkijöitä, lentokoneita tai vaikkapa dinosauruksia.

Meillä ei lapsilla ole ollenkaan käytössä perinteisiä värityskirjoja, vaan olen kopioinut värityskuvia kirjoista tai tulostanut netistä. Näin lapset voivat itse valita mitä haluavat värittää, ja valmiin värityskuvan voi viedä kotiin.

Aiemmin kun lapsilla oli käytössään värityskirjat, niin osa kuvista oli sellaisia, ettei lapsi halunnut niitä värittää. Toisinaan taas kirjan sivut väritettiin nopeasti ja... valmis! Nyt kuvia on yllin kyllin, eikä synny kilpailua siitä kuka saa kirjan ensin valmiiksi.

Värityskuvien kopionti on kannattavaa enkä vain silloin jos käyttettävissä on kopiokone, taitaisi kopioiden teettäminen tulla kalliiksi jossain kopiointiliikkeessäNauru. Meillä on onneksi lupa käyttää päiväkodin kopiointikonetta, kun työtä varten kopiomme kuvia.